Juhani Kärja: Kuopion sotasairaala - 20. SotaS

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                                                                 Juhani Kärjä

 

 

                             Kuopion sotasairaala – 20. SotaS

 

Vuosikokousesitelmä Kuopion Isänmaallisen Seuran vuosikokouksessa      

                                            17.3.2010

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                                                                                                                                                        1

 

 

    Haavoittuneita ja sotaolosuhteissa vammautuneita ja sairastuneita varten perustettiin sekä talvi- että jatkosodan ajaksi kotiintamalla sotasairaalaverkosto rintamaolosuhteissa potilaille annetun ensihoidon jälkeistä jatkohoitoa ja kuntoutusta varten. Kuopiossa sijaitsi 20. Sotasairaala, lyhennettynä 20. SotaS. (Esityksessä on kautta linjan käytetty sotien aikaisia kirjoitustapoja.) Vain 20 vuotta itsenäisenä olleen kansakunnan terveydenhuolto joutui kokemaan kotirintamalla valtaisan voimainponnistuksen sotasairaalajärjestelmän perustamisessa ja ylläpitämisessä.

    Ensiapu haavoittuneille annettiin asetovereiden ja paikallisten sotilasyksikköjen lääkintäryhmien toimesta haavoittumispaikalla ja eturintaman suojapaikoissa, jotka kiireisissä tilanteissa saattoivat olla pelkkiä maakuoppia. Parhaimmillaan ne olivat sijoitettuina korsuihin. Heti tilanteen salliessa potilaat siirrettiin joillakin keinoilla kuten paareilla, ahkiolla, purilailla, kärryillä, reellä tai kantaen taaksepäin joukkosidontapaikalle ja täältä edelleen talvisodan aikana pääsidontapaikalle, jatkosodan aikana vastaavasti tämän sijaan perustetulle sairasautoasemalle, joissa molemmissa oli jo saatavissa lääkärinhoitoa. Seuraava siirto johti haavoittuneiden ensisijaiseen sotakirurgiseen hoitopaikkaan, joka oli kenttäsairaala. Niissä hoidettiin myös rintamaolosuhteissa saatuja tavanomaisia sairauksia. Jatkosodan aikana perustettiin kirurgisia A-kenttäsairaaloita ja hieman taempana rintamalinjoista olevia konservatiivisen hoidon B-kenttäsairaaloita. Talvisodan aikana ei jakoa vielä ollut. Moni potilas palasi kenttäsairaalasta takaisin rintamalle, mutta vaikeimmin haavoittuneet ja sairaat toimitettiin eteenpäin sotasairaaloihin joko suoraan tai evakuointisairaalan kautta.

 

Yleistä

 

    Sotasairaalat toimivat talvisodan aikana puolustusvoimien lääkintätoimiston ja jatkosodassa välirauhanaikaisen organisaatiomuutoksen jälkeen yleisesikuntaan luuluvan lääkintäosasto I:n alaisuudessa. Ne kantoivat vastuun myös sekä sotilas- että siviilipotilaiden tavanomaisten tautien hoidosta puolustusvoimien ja lääkintöhallituksen kesken tehdyn sopimuksen mukaisesti. Vastuu suunnittelusta ja johtamisesta oli

 

 

                                                                                                                                                        2

 

puolutusvoimilla. Keväällä 1939 tarkennettu suunnitelma käsitti noin 50 sotasairaalaa, joissa oli 29 000 sairaansijaa. Potilspaikkaluku oli 3,5-kertainen rauhanaikaan nähden. YH:n eli ylimääräisten kertausharjoitusten aikana perustettiin 43 sairaalaa ja sodan aikana kahdeksan lisää. Jatkosodan aikana perustettiin puolestaan 56 sotasairaalaa. Samanaikaisesti niistä oli toiminnassa enimmillään 39. Sotasairaaloiden keskeisinä yksikköinä olivat valtion omistamat lääninsairaalat. Toiseksi mukaan otettiin kuntainliittojen tuberkuloosiparantoloita ja psykiatrisia sairaaloita ja kaupunkien suuria sairaaloita. Lisäosastoja sijoitettiin tarkoitukseen soveltuviin kiinteistöihin kuten koulurakennuksiin. Sairaaloiden psysyvä ongelma oli lääkäreiden ja sairaanhoitajien vajaus. Puutetta oli erityisesti kokeneista kirurgeista. Talvisodan syttyessä maassa oli noin 1300 alle 60-vuotiasta mieslääkäriä ja noin 500 lääketieteen kandidaattia. Heistä kaikista enimmillään 85 % oli jatkosodan aikana kesällä 1944 puolustusvoimien palveluksessa. Sotien aikana maahan saapui noin 130 ulkomaista vapaaehtoista lääkäriä. Useimmat heistä tulivat Ruotsista ja Tanskasta. Kaikesta huolimatta suunnitellusta lääkärimäärästä puuttui lähes kolmannes. Vaikeimpina aikoina etenkin kirurgit joutuivat työskentelemään jopa useita vuorikausia yhtäjaksoisesti lähes nukkumatta aina uupumuksen rajoille. Lääkintäkenraalimajuri, korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri professori Eino Suolahti toimi puolustusvoimien ylilääkärinä päämajassa ylipäällikön alaisena.

    Hammaslääkäreitä oli puolustusvoimien palveluksessa lähes 300, mikä oli noin kolmannes maan koko hammaslääkärikunnasta. Sairaanhoitajia oli 6500 ja kolmannen vuosikurssin opiskelijoita 400. Heistä kaikista lähes 70% palveli puolustusvoimien tehtävissä kesällä 1944. Lääkintälotilla oli tärkeä rooli sotasairaaloiden työvoimana. Heitä oli palveluksessa enimmillään 4044 vuonna 1944. Heidän lisäkseen samoissa atehtävissä palveli SPR:n apusisaria 1505. He olivat nuoria, jotka eivät halunneet liittyä Lotta Svärd –järjestöön. Tästä syystä SPR antoi heille puolen vuoden koulutuksen tehtävään. Lääkintälottia koulutettiin yhteensä 22 000. Lottia palveli lääkintätehtäviä lukuisempina elintarvikehuollossa ja toimistotehtävissä sekä monissa muissa puolutusvoimien toimipisteissä. On laskettu, että lotat korvasivat noin kahden divisioonan määrän miestyövoimaa.

 

 

 

                                                                                                                                                        3

 

20. Sotasairaala

 

    20. Sotasairaala perustettiin Kuopioon. Se oli toiminnassa sekä talvi- että jatkosodan aikana. Lisäksi välirauhan aikana Kuopiossa sijaitsi 3. Sorasairaala Niuvanniemen sairaalan tiloissa. Tiedot sotasairaaloista ja niissä hoidetuista potilaista sairaskertomukset mukaan lukien on taltioitu Sota-arkiston yhteydessä olevaan Sotilaslääkintäarkistoon. Sota-arkistossa on asiakirjoja yli 40 hyllykilometriä. Ne ovat suurimmaksi osaksi vielä järjestämättä. Sota-arkistoa ollaan parhaillaan liittämässä Kansallisarkistoon ja järjestelytyö on meneillään. Halukkaat voivat vapaasti tutustua asiakirjoihin. Tämän esityksen tiedot ovat suurimmaksi osaksi Sotalääkintäarkistosta ja niiden käyttöön on asianomaisten vastuuhenkilöiden lupa. Arkistotilannetta kuvaa osaltaan Kuopion Sotavammapoliklinikan toimintakertomuksessa oleva merkintä poliklinikan lopetettua toimintansa vuoden 1947 alussa: ”Ikävänä yllätyksenä todettiin, että 20. Sotavammasairaalan, jopa 20.Sotasairaalan arkistot ovat järjestämättä. Tehtävän saanut henkilö lähti pois 30.6.46 — Luultiin, että arkistot olivat kunnossa.”

    Koska sotasairaaloissa hoidettavina olleiden veteraanien joukko on nopeasti vähentymässä, Itä-Suomen Terveydenhuollon Historiaseura toimeenpani vuonna 2001

20.Sotasairaalaan liittyvien muistelmien ja valokuvien keräyksen ilmoittamalla projektista muun muassa valtakunnallisissa veteraanilehdissä. Tuloksena oli yhteensä 60 kirjelmää ja yhteydenottoa. Valokuvia saatiin useita kymmeniä. Aineisto on ollut esitelmää tehdessä käytössäni.

    Sairaalan potilaspaikkaluku oli suurimmillaan jatkosodan päättyessä syksyllä 1944, jolloin se oli 2450 eli nykyiseen Puijon sairaalaan verrattuna kolminkertainen. Vetäytymisvaiheen eli Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alkaessa kesäkuussa 1944 oli viikon aikana perustettava yli 1000 kirurgista sairaansijaa eli pystytettävä nykyiseen Puijon sairaalaan nähden puolitoistakertainen hoitokapasiteetti. Vaikkakin osa hoitopaikoista oli jo aikaisemmin ollut käytössä, tämä kaikki kertoo kuitenkin omaa kieltään siitä valtavasta voimainponnistuksesta, mitä 20.Sotasairaalan perustaminen ja sen ylläpitäminen vaikeissa olosuhteissa vaativat. Joidenkin sotasairaaloiden vastuulla oli erikoishoitoja kuten kallokirurgia, leukakirurgia, urologia, plastiikkakirurgia jne. Kuopion sairaalan

 

 

                                                                                                                                                        4

 

erikoisosaamista oli vaikeiden paleltumavammojen hoito. Lääninsairaalan ylilääkäri, lääkintämajuri, myöhemmin lääkintäeverstiksi ylennetty professori Martti Hämäläinen    

oli ulkomailla perehtynyt sympatetomiaan eli autonomisen sympaattisen hermoston hermosolmukkeiden poistoon. Paleltumissa, joissa raaja oli säästynyt, mutta jäänyt sinertäväksi, kivuliaaksi ja kylmäksi, se saatiin hermosolmukkeiden poiston tai toistuvien puudutusten (blokadien) avulla lämpimäksi ja kivuttomaksi. ;yös raajan värissä tapahtui normalisoitumista. Muut sotasairaalat lähettivät ongelmapotilaitaan hoitoon Kuopioon.

 

20.Sotasairaala talvisodan aikana

 

    Talvisodan aikana30.11.1939 – 13.3.1940 perustettiin yhteensä 53 sotasairaalaa. Niistä kahden toiminta jouduttiin lopettamaan pommivaurioiden vuoksi. Muut toimivat eripitkiä aikoja ja sodan eri vaiheissa. Potilaspaikkojen luku oli enimmillään sodan päättyessä maaliskuussa 1940, jolloin se kohosi 35 000:een. Yleisesti ottaen paikoista ei ollut pulaa, vaikka hoidettavien määrä oli suuri. Pahoin haavoittuneita oli 16 435 ja lievästi vammautuneita 27 126. Muiden sairauksien vuoksi hoidettuja lienee ollut noin 80 000 joulukuun 1939 lukujen perusteella arvioituna. Sotasairaaloihin päätymättömiä lievästi haavoittuneita, jotka hoidettiin rintamaolosuhteissa, pääasiassa kenttäsairaaloissa, lienee ollut noin 30 000. Kentälle kaatui 19 576 ja haavoihin menehtyi 1437. 3,7 miljoonan asukkaan kansakunnan kokemat tappiot olivat suuret 105 päivää kestäneessä sodassa. Palvelukseen kutsuttuen asevelvollisten luku oli 400 000 miestä.

    20.Sotasairaaln perustaminen aloitettiin Pohjois-Savon Suojeluskuntapiirin käskystä 13.10.1939, kun sodanuhka oli ilmeinen. Yleiskäskyn mukaan osastojen vastuuhenkilöt saivat erilliskäskyn kutakin sairaala-osastoa varten. Yleinen liikekannallepano oli käynnistynyt kolme päivää aikaisemmin YH:n eli ylimääräisten kertausharjoitusten muodossa. Hoidettavana oli jo tässä vaiheessa jonkin verran asevelvollisia, kuten tapaturman kohteeksi joutuneita. Kun sota syttyi marraskuun 1939 viimeisenä päivänä, annettiin toinen perustamiskäsky ja sairaalan toiminta käynnistyi välittömästi. Tässä vaiheessa poikettiin ensimmäisestä suunnitelmasta siten, että suuri osa sairaalan osastoista perustettiin ydinkaupungin ulkopuolelle pommitusvaaran vuoksi. Päällikkölääkäriksi määrättiin lääkintämajuri, lääninsairaalan kirurgiylilääkäri Martti

 

                                                                                                                                                        5

 

Hämäläinen. Ylihoitajana oli sairaanhoitaja Maria Oksanen, hammaslääkärinä Lauri Vuorenmies. Apteekkari Evald Piispanen vastasi sairaalan lääkehuollosta. Perustamissuunnitelmaan sisältyi 29 lääkärin ja 349 hoitohenkilökuntaan kuuluvan tointa. Potilspaikkoja suunnitelmassa oli 2810. Koko henkilökuntaa ei saatu täysilukuiseksi edes toiminnan loppuvaiheeseen mennessä, mutta kokoonsaatua määrää voitiin pitää riittävänä. Suurin puute oli lääkäreistä ja sairaanhoitajista. Heidän saannissaan etenkin alkuvaiheessa oli ongelmia, koska esimerkiksi lääkäreillä oli määräyksiä useisiin tehtäviin. Tehtäväksiannont eivät olleet ajantasalla. Lääkintälotat olivat hyvin tärkeä voimavara hoitotyössä. Heidän lukunsa oli käytännöllisesti katsoen sama kuin sairaanhoitajien – sotien aikana puhuttiin sairaanhoitajattarista. Lääkintälottia sairaalassa työskenteli 147. Lisäksi sairaalassa oli asevelvollisuuttaan suorittavia miehiä muun muassa sairaankuljetusyksikössä ja siviilihenkilöitä huoltotehtävissä. Sotilaspoikia oli lähetteinä. Sairaalamateriaalin saanti tuotti aluksi vaikeuksia. Oli epeätietoisuutta, mistä sitä oli saatavissa. Varastoissa oli puutteita. Keskuslääkintävarikko sijaitsi Seinäjoella. Sen yhteydessä oli myös keskusotilasapteekki.

 

Osastot

 

    Sotasairaalan yksiköstä käytettiin nimeä osasto. Luettelossa osaston nimen jälkeen on annettu kiinteistön nykyinen nimi ja sotaa edeltävästä muuttunut käyttötarkoitus tunnistamisen helpottamiseksi. 20.Sotasairaalan osastot olivat (esittelyssä on käytetty historiallisista syistä ajankohdan mukaista nimeä ja kirjoitustapaa):

-          Osasto 5, Männistön uusi kansakoulu (nykyisen koulun vanha osa). Osasto toimi sisätautisairaalana, jossa oli 250 potilaspaikkaa. Sen käytössä oli röntgenkone Kuopion tuberkuloosipiiriltä. Läheinen Männistön lastentarha oli sairaanhoitajien ja lääkintälottien asuntolana.

-          Osasto 6, Leväsen vanhainkoti (Leväsen palvelukeskus). Kolmeen rakennukseen oli sijoitettu kirurginen sairaalayksikkö. Sairaansijoja oli 160. Instrumentit ja röntgenkone oli saatu lääninsairaalasta.

 

 

 

6

 

-          Osasto 7, Rajalan lepokoti (kolmikerroksinen puurakennus sijaitsi nykyisen Rajalan koulun alueella ja on purettu). Osasto oli tarkoitettu kaasumyrkytyspotilaiden hoitopaikaksi. Näitä ei kuitenkaan ollut, joten tiloissa kuntoutettiin kirurgisia toipilaita.

-          Osasto 8, Niuvanniemen sairaala. kaksi sairaalapaviljonkia oli varustettu kirurgiseksi sairaalaksi. Kummassakin oli leikkaussali. Sairaansijoja oli 300. Instrumentit oli saatu osin lääninsairaalasta, osin Seinäjoen keskuslääkevarikolta. Rakennuksissa ei ollut lämminvesiverkostoa.

-          Osasto 9, Koivumäen kartano. Kartanon tiloihin sijoitettu sisätautien sairaalayksikkö sijaitsi päärakennuksessa ja entisessä koulussa. Sairaansijoja oli 150. Toiminnan loppuvaiheessa hoidettiin myös tulirokko- ja ihotautipotilaita. Rakennuksissa oli uunilämmitys. Lämminvesiverkosto puuttui.

-          Osasto 10, Kuopion Lääninsairaala. (Savonia ammattikorkeakoulu, terveysala). Lääninsairaala oli 20.Sotasairaalan keskeisin yksikkö, jonka molemmat päärakennukset ”Uusi puoli” ja ”Vanha puoli” olivat puolustusvoimien käytössä. Kirurgisia sairaansijoja oli 192., joita käytettiin myös silmä- ja KNK- eli korva-, nenä- ja kurkkutautipotilaiden hoitoon. Siviilipotilaille oli varattu 100 sairaansijaa. Vanhemmassa rakennuksessa oli uunilämmitys ja lämminvesiverkosto puuttui.

-          Osasto 11, Harjamäen piirimielisairaala (tiloissa oli Siilinjärven kunnan palvelutoimintoja). Juuri ennen sotaa oli valmistunut kolmikerroksinen sairaalarakennus ”Naisten talo”. Siihen varustettiin kaksi leikakussalia. Kirurgisia sairaansijoja oli 300. Käytössä oli pieni rönrgenkone. Instrumentit saatiin Seinäjoen keskusvarastosta.

-          Osasto 12, Tarinahrajun tuberkuloosiparantola (Tarinan sairaala). Parantolan kahdeksan vuotta aikaisemmin valmistunut päärakennus muutettiin 300 sairaansisjan kirurgiseksi sairaalaksi. Käytössä olivat parantolan kaksi leikkaussalia. Parantolalla oli oma röntgenkone. Instrumentit olivat myös osin omia, täydennystä saatiin lääninsairaalasta. Vanhaan parantolarakennukseen, Pikku Tarinaan, jossa oli 50 sairaanssijaa, sijoitettiin sellaiset tuberkuloosia sairastavat potilaat, joita ei voitu kotiuttaa, samoin sotatuberkuloottiset.

 

 

7

 

-          Osasto 13, Karjatalousopisto (Pohjois-Savon maanmittaustoimisto). Kiinteistöön sijoitettiin tartuntatautien osasto, jossa oli 50 potilaspaikkaa. Tiloissa oli uunilämmitys. Lämminvesiverkostoa ei ollut.

-          Osasto 14, Kuuromykkäinkoulu (Sepänkatu 1, tilat ovat Pohjois-Savon liiton käytössä). Kaksi kaksikerroksista rakennusta olivat kulkutautisairaalana, sairaansijoja oli 150. Kiinteistössä oli uunilämmitys. Lämminvesiverkosto puuttui.

-          Osasto 16, Tyttölyseo (Kallaveden lukio ja Kuopion aikuislukio). Koulu palveli iho- ja sukupuolitautien sairaalana. Sairaansijoja perustettiin 300. Perustamiskäskyssä tyttölyseo oli tarkoitettu kirurgiseksi sairaalaksi, mutta tilat eivät soveltuneet aiottuun tarkoitukseen, jonka vuoksi suunnitelmaa oli muutettava. Tiloja käytettiin lisäksi varastoina ja lottien majoituspaikkana.

-          Osasto 17, Päivärannan lastenkoti (Kesärannan päiväkoti ja esikoulu). Tiloihin oli sijoitettu kirurginen toipilasosasto, sodan lopulla kulkutautusairaala. Sairaansijoja oli 100. Vesijohto oli puutteellinen. Sodan aikana tiloissa ei ollut lämminvesijärjestelmää eikä sähkövaloja. Toinen rakennus oli henkilökunnan asuinkäytössä.

-          Osasto 18, Ukkokoti (Niiralan Palvelukotiyhdistys r.y:n palvelutalo ja vanhainkoti, alkuaan C.G. Grönholmin vanhain miesten koti). Tiloihin oli sijoitettu 80 potilaspaikan kirurginen osasto, jossa oli sidontahuone.

    Lisäksi suunnitelmiin sisältyi tavoite tarvittaessa perustaa 300 sairaansijan

kirurginen sairaala Suonenjoen Maamies- ja Emäntäkoulun tiloihin (Savon ammatti- ja aikuisopisto, maatalousala Suonenjoki). Kiinteistöön olisi jouduttu rakentamaan kylpyhuoneet ja WC:t.

    Useimpien osastojen toiminta huljentyi vähitellen ja päättyi huhtikuun loppuun 1940 mennessä potilaiden vähentyessä sodan päätyttyä. Osastot 10 (Lääninsairaala), 11 (Harjamäen piirimielisairaala) ja 17 (Päivärannan lastenkoti) olivat toiminnassa vuoden lopulle saakka.

    Osastojen rinnalla toimi sotasairaalan poliklinikka. Se sijaitsi Osasto 10:n alaisuudessa Lääninsairaalan Vanhalla puolella.

 

 

 

                                                                                                                                                        8

 

Huomioita toiminnasta

 

    Sairauskertomukset potilaiden vammoista ja sairauksista olivat tarkat ja yksityiskohtaiset, mutta niistä ei toistaiseksi ole tehty yhteenvetoja, joten kokonaiskuva puuttuu. Koko sodanaikaa koskevaan toimintakertomukseen on kirjattu tieto, että välittömään tilastointiin ei ollut mahdollisuuksia.

 

Taulukko 1. Talvisodan aikana 20.Sotasairaalan osastoilla hoidettunen potilaiden määrät

 

Osasto                                                                                                Potilaiden luku

________________________________________________________________________

Osasto 5, Männistön kansakoulu (sisätaudit)                             1317

Osasto 6, Leväsen kunnalliskoti (kirurgia)                                      ?

Osasto 7, Rajalan Lepokoti (kirurgiset kuntoutettavat)              207

Osasto 8, Niuvan sairaala (kirurgia)                                              460

Osasto 9, Koivumäen kartano (sisätaudit)                                   468

Osasto 10, Lääninsairaala (kirurgia)                                                ?

Osasto 11, Harjamäen piirimielisairaala (kirurgia)                                            1600

Osasto 12, Tarinaharjun parantola (kirurgia, tuberkuloosi)      1142

Osasto 13, Karjatalousopisto (tartuntataudit)                                 374

Osasto 14, Kuuromykkäinkoulu (tartuntataudit)                           650

Osasto 16, Tyttölyseo (iho- ja sukupuolitaudit)                             870

Osasto 17, Päivärannan lastenkoti (kirurgia)                                442

Osasto 18, Ukkokoti (kirurgia)                                                           90

 

Yhteensä                                                                                           7642

 

    Taulukossa 1 on annettu potilaiden kokonaismäärät osastoittain. Osasto 10:n (Lääninsairaala) ja Osasto 6 (Leväsen kunnalliskoti) luvut ovat kadoksissa.

 

 

                                                                                                                                                        9

Lääninsairaalassa vuosittain hoidettujen potilaiden kokonaisluku ylitti 5000. Vuosikertomuksissa ei ole eritelty sotilas- ja siviilipotilaita. Kummassakin osastossa hoidettujen potilaiden luku lienee ollut noin 1500, joten 20.Sotasairaalassa hoidettujen kokonaisluku ylittää 10 000. Kun ottaa huomioon pitkät hoitoajat, oastojen käyttöaste on ollut korkea.

    Toimintakertomuksessa on toteamus, että ”näin suuressa sotasairaalassa oli sellainen puute, että ellei Lääninsairaala olisi ollut varustettu erikoisen suurella instrumenttivarastolla, tilanne olisi ollut katastrofaalinen”. Maa ei ollut varautunut näin laajaan sotakirurgiseen toimintaan. Keskuslääkevarikon toiminta oli ollut siten puutteellista. Siltä oli puuttunut kirurginen asiantuntemus. Toimintakertomus näet kertoo edelleen, että ”oli mahdotonta tilata instrumenteja, kun niiden nimeäkään ei kukaan lääkevarikossa tuntenut”.

    Kuitenkin korostettiin, että kokonaisjärjestelyt ja järjestelmä osoittautuivat käytännössä verrattain hyviksi. Kalustoa ja materiaalia olisi tullut vain varastoida lähialueelle riittävästi. Lisäksi arvioinnissa korostettiin, että lääkevarikko ja sotilasapteekki tulisi aina perustaa samanaikaisesti sairaalan kanssa.

    Potilaiden kuljetus oli mittavaa toimintaa, jossa koettiin aluksi puutteita. Erityisesti kantajia puuttui ja heitä oli vaikea saada. Tarpeellisena pidettiin neljän lääkintäaliupseerin käsittävää sairaankuljetusjoukkuetta, jossa olisi vähintäinkin 30 kantajaa. Tilanne oli hyvin ymmärrettävissä, kun paaripotilaat oli nostettava junien matkustajavaunuista ikkunoiden kautta linja-autoihin. Näistä oli poistettu istuimet paarien sijoittelun mahdollistamiseksi. Linja-autoja oli kahdeksan. Lisäksi oli joitakin pieniä ambulansseja. Siilinjärven asemalta kuljetus tapahtui myös hevoskyydillä rekiä käyttäen. Hoito-osastoja oli korkeiden rakennusten ylimmissä kerroksissa, joihin potilaat oli kannettava. Paaripotilaiden kuljetuksiin soveltuvia hissejä ei aina ollut. Hoidettavia saattoi saapua yhdessä yössä 300, mikä oli sairasjunan tavanomainen potilasmäärä. Pommitusvaaran vuoksi sairasjunat kulkivat öisin ja potilaiden siirtojen osastoille oli tapahduttava myös öisin.

    Kuljetusyksikön vastaava lääkintävääpeli kertoi haastattelussa ilmoituksen sairaalajunan saapumisesta olleen puhelinten mahdollisen salakuuntelun vuoksi pelkistettyä. Se saattoi käsittää illansuussa vain pari sanaa: ”64 akselia”. Ilmoitus tarkoitti junan vaunujen akseleiden lukua, josta hän tiesi junan tulevan seuraavana yönä ja myös päätellä

 

 

                                                                                                                                                        10

 

potilaiden määrän. Linja-autot olivat päiväsjat kätkettyinä viholliskoneilta sankkaan kuusikkoon Poukamantien varteen.

    20.Sotasairaala ei kärsinyt vakavia vaurioita sotatoimien johdosta, vaikka kaupunkia pommitettiin. Ainoastaan muutamia ikkunoita rikkoutui joistakin osastoista. Vaurioihin oli varauduttu hankkimalla 500 ensoliittilevyä.

 

Jatkosodan aika

 

    Talvisodan aikana muotoutunutsotasairaalajärjestelmä pystytettiin jokseenkin entisenkaltaisena uudelleen jatkosodan alkaessa. Suunniteltujen sairaaloiden luku sodan alkuvaiheessa oli 53, joissa oli 53 000 sairaansijaa. Osa jäi perustamatta henkilöpulan vuoksi. Henkilöstön määrä oli suunniteltu 26 604:ksi, mutta tähän ei sodan missään vaiheessa päästy. Suhteellisesti suurin vajaus oli lääkäreistä kuten talvisodankin aikana. Heistä puuttui lähes kolmannes. Rauhallisen asemasodan aikana sairaaloiden luku vähennettiin 33:ksi ja potilaspaikkojen määrä noin 20 000:een. Kapasiteettia jouduttiin kohottamaan Neuvostoliiton suurhyökkäyksen eli jatkosodan vetäytymisvaiheen aiakana kesäkuussa 1944. Enimmillään yhtä aikaa käytössä oli 39 sairaalaa ja 50 000 potilaspaikkaa. Vangeiksi joutuneita vihollisia varten perustettiin viisi sotasairaalaa.

    Jatkosodan alkaessa palvelukseen kutsuttiin noin 500 000 miestä. Lukumäärä laski asemasotavaiheessa 100 000:lla. Kesällä 1944 lukua jouduttiin nostamaan maksimiin 530 000 mieheen. Sotatoimiin osallituneiden asevelvollisten kokonaisluku oli noin 700 000.

    Taistelutappiot olivat suuret. Haavoittuneita oli 161 217. Haavoihin menehtyi 13 260 miestä. Kentälle kaatuneiden määrä oli 38 842. Muista syistä kuolleita oli 8025. Lisäksi kadonneita oli 6912. Lottia menetettiin 64. Jatkosodan kokonaistappioiden määrä, kun Neuvostoliitosta palautetut vangit otetaan vähennyksenä huomioon, oli 202 113. Sotavammojen johdosta hoitojaksoja oli 284 027, muiden vammojen ja sairauksien vuoksi yli 600 000. Lisäksi Lapin sodassa haavoittui 2904 miestä ja kaatui 774. Sotavammaisiksi jäi 121 312 veteraania. Hyvin runsaasti hoidettiin muita sotaolosuhteissa saatuja sairauksia. Yksi merkittävimmistä oli tuberkuloosi, jonka vuoksi palveluksesta vapautettiin 12 755 miestä. Lähes sama määrä eli 13 125 miestä vapautettiin vaikeiden sotavammojen

 

 

                                                                                                                                                        11

 

perusteella. Yhteensä 1.6.41 – 31.12.44 välisenä aikana vapautettiin palveluksesta 47 760 asevelvollista.

 

20. Sotasairaala toimintaan uudelleen

 

    20. Sotasairaalan täysmittainen perustaminen toteutettiin jatkosodan alkaessa 17.6.1941 kaksi päivää sodan syttymisen jälkeen. Perustamissuunnitelma oli nyt talvisotaa edeltävää yksityiskohtaisempi. Vain sairaalan esikunta joutui etsimään sijoitustaan. Instrumentit olivat käytännöllisesti katsoen samat kuin talvisodan aikana. Päällikkölääkäriksi määrättiin lääkintämajuri Akseli Kiiskinen ja johtajalääkäriksi Martti Hämäläinen. Ensiksi mainitussa tehtävässä lääkintämajuei Kiiskinen toimi vajaan vuoden ajan. Häntä seurasi lääkintämajuri Einari Miettinen. Akseli Kiiskinen palasi tehtävään takaisin 4.12.43.

    Toiminta oli laajimmillaan heti sodan alussa hyökkäysvaiheen aikana ja toiseksi sodan loppuvaiheessa vetäytymisvaiheen aikana. Sairaansijoja oli enimmillään 2300-2450. Kirurgiset paikat jaettiin nyt kahteen kategoriaan, A- ja B-kirurgisiin. Edelliset olivat aktiivisen eli vaativan kirurgian sairaansijoja. Kesällä 1941 A-kirurgisia sairaansijoja oli 1450 ja B-kirurgisia 560. Sisätaudeille oli nimetty 150 potilaspaikkaa, psykiatriaan eli mielitaudeille, kuten termi tuolloin kuului, 50, ja iho- ja sukupuolitaudeille 150 paikkaa eli yhteensä 2260 sairaansijaa. Syksyllä 1944, jolloin tilanne oli jo rauhoittumassa taisteluiden päätyttyä itärintamalla, potilaspaikkoja oli 2450, joista A-kirurgisia oli 1000, B-kirurgisia 610, sisätautien 300, mielitautien 90, isho- ja sukupuolitautien 150 ja tarttuvien tautien 150 paikkaa.

    Oman kuvansa 20. Sotasairaalan kokonaistilanteesta ja kuormituksesta antavat siviilipotilaille varattujen sairaansijojen vaatimaton määrä. Heitä varten oli 10 kirurgista paikkaa Lääninsairaalassa, viisi sisätautien paikkaa Männistön kansakoululla, 10 psykiatrista sairaansijaa Niuvanniemen sairaalassa, 10-20 tartuntatautien paikkaa Kuuromykkäinkoululla ja viisi iho- ja sukupuolitautien sairaansijaa Suonenjoen Maamies- ja Emäntäkoululla.

    Perustamisvaiheessa henkilökunnan kokonaisluku oli 539, joista lääkäreitä oli 33, hammaslääkäreitä kaksi, apteekkareita yksi ja pappeja neljä. Hoitohenkilökuntaa oli 267,

 

                                                                                                                                                        12

 

heistä noin puolet lääkintälottia. Ylihoitajia oli 13 ja leikkaussalihoitajia 14. Asevelvollisten luku oli 81. Lisäksi oli siviilihenkilökuntaa 130, joista lähes kaikki olivat miehiä, naispuolisia oli vain kolme.

    Jatkosodan alussa hyökkäysvaiheen aikana kesällä 1941 tappiot olivat suuret. Kuopioon saapui heinä – elokuun aikana sairasjunia seuraavasti: 12.7. 318 potilasta, 15.7. 236 potilasta, 18.7. 300, 21.7. 368, 5.8. 256, 9.8. 318, 14.8. 277 ja 27.8. 291 potilasta. Samanlainen potilastulva jatkui syys- ja lokakuun ajan. Luvut antavat kuvan paineesta, jonka alaisena sairaala toimi. Asemasodan aikana potilaita saapui moninverroin vähemmän, vuoden 1942 aikana keskimäärin 600 potilasta kuukaudessa ja 1943 450-500 potilasta. 20. Sotasairaalan useimpien jaostosairaaloiden toiminta voitiin tällöin lopettaa, kuten niiden esittelystä seuraavassa ilmenee. Kesäkuussa 1944 alkaneen vetäytymisvaiheen aikana ne jouduttiin avaamaan uudelleen.

 

Jaostosairaalat

 

    Osasto-käsitteen sijasta jatkosodan sairaalayksiköistä käytettiin nimeä Jaostosairaala. Niiden sijoitus oli lähes sama kuin talvisodan aikaisten osastojen . Sama koski myös jaostosairaaloiden sairaansijojen määrää. Yksiköiden tunnusnumerointi sen sijaan muuttui:

-          Jaostosairaala I, Kuopion Lääninsairaala. Jaostosairaala oli toiminnassa 17.6.41 – 30.9.45. Se toimi A-kirurgisena sairaalana ja KNK-tautien ja silmätautipotilaiden hoitopaikkana. Potilaspaikkojen määrä olo 150 – 200. Vanhalla puolella, joka oli täydellisesti saneerattu välirauhan aikana, oli lisäksi 19 iho- ja veneeristen tautien sairaansijaa ja sotasairaalan poliklinikka. Kesäkuussa 1944 KNK- ja silmätautien hoito siirrettiin Jaostosairaalaan XIV eli Valkeisen kansakoululle.

-          Jaostosairaala II, Niuvanniemen sairaala. Sairaala aloitti toimintansa 17.6.41. Alkuperäinen suunnitelma oli prustaa 600 A-kirurgista sairansijaa, mutta sairaalan omia potilaita ei voitu riittävässä määrin poistaa hoidosta, josta syystä paikkaluku pienennettiin 300:ksi ja myöhemmin 150:ksi. 4.7.42 nämäkin paikat siirrettiin Leväsen kunnalliskotiin. Jaostosairaalalle jäi yksinomaan 90 potilaspaikan mielitautien yksikkö ja keittiön käyttöoikeus. Kesäkuussa 1944 perustettiin

 

 

13

-          uudelleen 150 sairaansijan A-kirurginen yksikkö. Niuvanniemen kansakoulu oli lottien majoituspaikkana. Sairaalan keittiön käyttö työtti ristiriitoja. Puolustusvoimien

ylilääkäri Eino Suolahden käynnin ja tilanteeseen tutustumisen jälkeen sotasairaalalle perustettiin oma keittiö ja tilanne rauhottui. 

-          Jaostosairaala III, leväsen kunnalliskoti. jaostosairaala palveli 17.6.41 – 2.10.42

      välisen ajan 150 – 120 potilaspaikan A-kirurgisena yksikkönä ja uudelleen 16.6.44

        15.12.44 B-kirurgisena yksikkönä. Joulukuun 1944 ajan se toimi täten 20.

Sotavammasairaalan Jaostosairaala VII:nä. Sotasairaalat lakkautettiin 30.11.44 ja niiden sijalle perustettiin sotavammasairaalat. Kun toiminta 2.10.42 lakkautettiin, Tyttölyseosta tuli Jaostosairaala III.

     -      Jaostosairaala III, Tyttölyseo. Aikavälin 28.12.43 – 1.2.45 se oli 150 sairaansijan        

            sisätautisairaala. Tiloihin oli sijoitettu  sodan alettua puolen vuoden ajaksi       

            hammassairauksien poliklinikka ja sotasairaalan esikunta yksikköineen. 10.7.42   

            piharakennuksessa aloitti toimintansa sotasairaalan oma apteekki. Koulun tiloissa   

            oli myös lottien majoitusta.

-          Jaostosairaala IV, Päivärannan lastenkoti. Tiloissa oli 17.6.41 – 10.10.41 100-  paikkainen B-kirurginen sairaala. Se lakkautettiin potilasvirran vähetessä. Yksikön henkilökunta oli majoitettuna Taimelan lastenkotiin. Tilat olivat uudelleen 80 paikan B-kirurgisena sairaalana 27.6.44 – 4.11.44.

-          Jaostosairaala V, Rajalan Lepokoti. Kiinteistö oli sotasairaalan käytössä 17.6.41 – 4.2.42 110-80 paikan B-kirurgisena sairaalana, lähinnä kuntoutusyksikkönä. Se otettiin uudelleen käyttöön B-kirurguseksi sairaalaksi ajaksi 27.6.44 – 4.11.44.

-          Jaostosairaala VI, Suonenjoen kunnalliskoti. Kunnalliskodin käyttö ei sisältynyt alkuperäiseen perustamissuunnitelmaan, mutta otettiin jaostosairaalaksi ”nykyaikaisena” rakennuksena Koivumäen kartanon sijaan 150-paikkaisena B-kirurgisena yksikkönä. Se toimi kuitenkin A-kirurgisena sairaalana, vaikka alaraajojen murtumapotilaita ei voitu ottaa vastaan, koska vetolaitteita ei voitu käyttää. Yksikkö oli käytössä aluksi 17.6.41 – 21.8.42 ja uudelleen 10.2.44 – 31.10.44.

 

 

 

14

 

-          Jaostosairaala VII, Suonenjoen Maamies- ja Emäntäkoulu. Toiminta alkoi 17.6.41 300-200 paikan B-kirurgisena sairaalana. Kirurginen toiminta lakkautettiin 28.8.42 ja jaostosairaala jatkoi 150 potilaspaikan iho- ja veneeristen tautien sairaalana      

     17.12.44 saakka.

-    Jaostosairaala VIII, Siilinjärven Piirimielisairaala. Talvisotaa seuranneen välirauhan  

     aikana tiloihin oli sijoitettu 3. Sotasairaala. Vajaa viikko jatkosodan alusta tilat

     alistettiin 20. Sotasairaalalle ja niihin perustettiin 300-paikkainen A-kirurginen

     jaostosairaala.

     -    Jaostosairaala IX, Tarinaharjun parantola. Parantolassa toimi 350 sairaansijan A- 

     kirurginen yksikkö 17.6.41 – 15.1.42 ja uudelleen 22.6.44 alkaen. Välivaiheessa

     jaostosairaala ylläpiti 100 tuberkuloottisten sairaansijaa, jotka kirurgisen

     tarpeen uudelleen kasvaessa siirrettiin Lapinlahden Kristilliseen Kansanopistoon.

-   Jaostosairaala X, Männistön uusi kansakoulu.Koulu oli 150-paikkaisena sisätautien       sairaalana 16.6.41 – 4.11.44. henkilökunnan käytössä oli Männistön lastentarha.

-           Jaostosairaala XI, Kuuromykkäinkoulu. Yksikkö toimi 17.6.41 – 1.2.45 välisen ajan kuten talvisodankin aikana kulkutautisairaalana. Toimintaa lopetettaessa viimeiset kurkkumätäpotilaat siirrettiin Siilinjärven Piirimielisairaalaan. Toinen 2-kerroksinen rakennus oli henkilökunnan asuntoina.

-          Jaostosairaala XII, Kuopion Karjatalousopisto. Kiinteistön käyttö ei sisältynyt sotasairaalan alkuperäiseen perustamissuunnitelmaan. 50-paikkainen iho- ja veneeristen tautien jaostosairaala piti sijoitettaman Tyttölyseolle, johon tarkoitukseen koulu oli kuitenkin liian suuri. Uudeksi sijoituspaikaksi valittiin Karjatalousopisto heti sodan alettua. Toiseen rakennukseen sijoitettiin jaostosairaalan toimisto, henkilökunnan asuntoja, ruokasali ja keittiö. Vuoden toiminnan jälkeen 4.8.42 osasto siirrettiin Suonenjoen Maamies- ja Emäntäkoululle syystä, että koulun johto suhtautui kielteisesti jaoston toimintaan. Sijoitusvaihtoehtoina olivat esillä myös Sokeainkoulu ja Hiltulanlahden kansakoulu.

    Vetäytymisvaiheen aikana 1944 kirurgisten sairaansijojen tarpeen kasvaessa perustettiin kaksi uutta jaostosairaalaa:

 

 

                                                                                                                                               15

-          Jaostosairaala XIII (numero epävarma), lapinlahden Kristillinen Kansanopisto. Tiloihin avattiin 300 sairaansijan keukotautiparantola 22.6.1944. Potilaat siirrettiin Tarinaharjun parantolasta kirurgisten paikkojen vapauttamiseksi. Käyttöönotossa ilmoitettiin olleen vaikeuksia tilojen huonon kunnon ja syöpäläisten vuoksi, kun rakennus oli ollut ”väestönsiirtoleirinä”.

-          Jaostosairaala XIV, Valkeisen koulu (Niiralan koulu, Huuhankatu 2). Tiloihin sijoitettiin 300 sairaansijan B-kirurginen yksikkö 23.6.44. Koululle siirrettiin myös Lääninsairaalasta KNK- ja silmätautien yksiköt.

    Kesäkuussa 1944 lisättiin edellä edellä esitetyn mukaisesti 20. Sotasairaalaan vajaan viikon aikana eli 22.6.-27.6.44 völisenä aikana yhteensä 1160 kirurgista sairaansijaa eli enemmän kuin Kuopion yliopistollisesn sairaalan Puijon sairaalan nykyinen sairaansijamäärä. Voimainponnistus oli valtaisa. Kaikesta huolimatta koko sodan loppuajan vallitsi vaikka paikkapula. Taistelujen päätyttyä tilanne vähitellen helpottui.

 

20. Sotasairaalan poliklinikka

 

    Sairaalan poliklinikka toimi Jaostosairaala I:n alaisuudessa eli lääninsairaalan Vanhalla puolella kuten talvisodankin aikana. 1.2.43 poliklinikka eriytettiin itsenäiseksi yksiköksi. Toiminta jatkui entisissä tiloissa.

 

Sotasairaalan esikunta

 

    Alun perin esikunnan sijoituspaikaksi oli suunniteltu Niuvanniemen sairaalaa., mutta tilaongelman vuoksi ensivaiheen sijoituspaikaksi tuli Tyttölyseo. Koulun alkamisen johdosta yksikkö siirtyi muutaman kuukauden kuluttua Talouskoulun tiloihin. Rakennus on edelleenkin koulun käytössä sen vanhana osana Asemakatu 6:ssa. Epäkohtana oli pommitusvaara rautatieaseman läheisyyden vuoksi. Tästä syystä esikunnan toimitusjoukkueen ja varastojen sijoituspaikaksi tuli VPK:n talo, joka rakennus sijaitsi nykyisen kaupunginkirjaston – maakuntakirjaston alueella ja on purettu. Teknnillisestä Koulusta (Snellmanin koulu) tuli sittemmin esikunnan ja sen osastojen keskeinen toimintaympäristö. Talvisodan aikaisten pommitusvaurioiden korjausten jälkeen 26.10.42

 

 

                                                                                                                                                        16

 

esikunta ja sen hajallaan olleet yksiköt apteekki, hammaspoliklinikka, keskusvarastot ja toimitusjoukkue muuttivat koulun tiloihin. Lisäksi rakennuksessa oli lottien majoitusta. Tällöin vapautuivat Taloyuskoulun, Tyttölyseon ja VPK:n tilat sekä Konttisen liiketalo (Sosiaalivirasto, Minna Canthinkatu).

    Hammassairauksien poliklinikka aloitti kolme viikkoa sodan alkamisesta eli 7.7.41 Tyttölyseolla. Tammikuun 1942 alussa se siirrettiin Konttisen liiketaloon. Kun Kuopion teknillinen Koulu otettiin sotasairaalan esikunnan käyttöön, poliklinikka siirtyi sen tiloihin 1.11.42.

    20. Sotasairaala tukeutui lääkehuollossa alkuun Sotilasapteekki 2:een. Kun tämä siirrettiin Viipuriin, sotasairaala sai oma apteekin 10.7.42. Se sijaitsi alkuun Tyttölyseon kaksi huonetta ja keittiön käsittävässä piharakennuksessa, josta se muutettiin Talouskoulun välivaiheen kautta Teknillisen Koulun tiloihin.

 

Toiminnan erikoispiirteitä

 

    Jatkosodankaan ajalta 20. Sotasairaalan potilaistosta ei ole tehty yhteenvetoja. Hoidettujen potilaiden kokonaismäärä lienee ollut noin 40 000. Lukumäärä olisi tarkennettavissa sairauskertomusten tarkistusten perusteella. Potilaiden vammojen ja sairauksien yleispiirre on täytynyt olla sama kuin mitä se sotasairaaloissa ylipäätään oli. Kirurgisen hoidon erikoisuutena oli vaikeiden paleltumavammojen hoito kuten talsisodankin aikana. Ongelmana olivat pitkää vetohoitoa vaativat alaraajojen murtumat ja niiden hoitoa pyrittiin kehittämään. Kemin saksalaisessa sotasairaalassa työskenteli professori Gerhard Kuntscher. Hän kehitti raajamurtumien hoitoon ydinnaulauksen, josta hänen nimensä on jäänyt lääketieteen historiaan. Ensimmäisen ydinnaulauksen hän oli tehnyt eläinkokeiden jälkeen ihmiselle vuonna 1939. Kuntscher-naulauksessa luuydinonteloon isketään pitkä metallikisko, joka sitoo murtuman osat tiukasti paikoilleen. Kipsausta ei tarvita. Viikkoja kestävän vetohoidon sijasta naulauksen jälkeen potilas kykenee kävelemään sauvojen avulla lähes välittömästi. Professori Kuntscher vieraili Kuopiossa ylilääkäri Martti Hämäläisen ansiosta. Sotasairaaloiden tarkastajana hän oli tullut tuntemaan uuden menetelmän. Professori Kuntscher opasti Tarinaharjun parantolan

 

 

                                                                                                                                                        17

 

konemestarin Taisto Paltemaan valmistamaan ydinnauloja ja tekniikka otettiin käyttöön Kuopiossa.  

    Tulehtuneet avomurtumat, joissa oli kyse luutulehduksesta eli luumädästä, jäivät edelleen pitkäaikaista hoitoa vaativiksi. Kuopiossa kokeiltiin reikäkipsin sijasta umpikipsausta vaseliinin ja kalanmaksaöljyn tai Vitola-salvan kanssa liikuntakyvyn edistämiseksi. Tulokset eivät olleet myönteisiä.

    Ennen toista maailmansotaa verensiirtoja tehtiin vähän. Ongelma oli, että alkuun veren hyytymistä ei osattu estää ja siirrot oli tehtävä välittöminä verensiirtoina. Ruotsalaisen natriumsitraatin käyttöön perustuvan keksinnön ansiosta veren varastointi onnistui ja verensiirroista tuli hoitomenetelmä, jonka ansiosta jatkosodan aikana voitiin pelastaa lukemattomia ihmishenkiä. Vielä talvisodan ajan toiminta oli koeluontoista. Jonkin verran käytettiin suoria siirtoja. Tekniikan kehityttyä puolustusvoimille tilattiin veren varastointiin 10 000 virvoitusjuomapulloa. Veripalvelun tehtäviin koulutettiin välirauhan aikana kymmeniä naispuolisia hammaslääketieteen opiskelijoita. Vapaaehtoisia verenluovuttajia ilmoittautui noin 90 000. Heitä oli suhteellisesti eniten Joensuussa ja Jyväskylässä, joissa luovuttajia oli 57 % väestöstä.

    Sisätautien erikoisalan tavallisimpia sairauksia olivat anemiat, maksatulehdukset ja erilaiset vatsasairaudet, joihin ei aina löytynyt elimellistä syytä. Insuliinista oli pulaa.

    Tuberkuloosin runsaus yllätti sotasairaalan. korsuolosuhteet ilmeisesti edistivät tartuntoja ja taudin leviämistä. Tavanomaisia tartuntatauteja kuten tulirokkoa ja lavantautia sairastavia oli jatkuvasti hoidossa. Vuonna 1944 oli runsaasti kurkkumätää. Karjankannaksella esiintyi vuonna 1942 malariaa ja sen hoitoon kiniinillä myös 20. Sotasairaala oli varautunut.

    Ihotaudeissa tavanomaisten sairauksien lisäksi esiintyi itseaiheutettuja vammoja, joita oli aikaansaatu ihon alle ruiskutetulla petroolilla ja bensiinillä.Tämä kuvaa väsymystä sotaan ja levon tarvetta. Tämän päivän sairaaloissakaan vastaava käyttäytyminen etuisuuksien saamiseksi ei ole vierasta.

    Sotaolosuhteet ymmärrettävästi olivat omiaan edistämään mielenterveyshäiriöiden esiintymistä. Hoitokeinoina olivat insuliini- sähköshokit. Työterapia sisältyi myös hoito-ohjelmaan, mutta käskyn mukaan toteutus vaati ”tarmokasta vääpeliä” työnjohtajaksi.

 

 

                                                                                                                                                        18

 

    Räjähdysten aiheuttamat korvien äänipainevammat olivat yleisiä, mutta ne harvoin vaativat sairaalahoitoa. Poikkeuksena saattoivat olla tärykalvon repeämät verenvuotojen kera korvasta ja vaikea huimaus. Kuulonalenemat ovat muodostuneet veteraanien ongelmiksi vasta ikääntymisen myötä, kun ikäkuulo lisää kuulonalenemaa.

    Paitsi eräistä lääkkeistä myös hoitotarvikkeista oli pulaa. Päällikkölääkärin päiväkäskyt kertovat, että paperiset kreppisiteet tulivat käyttöön loppukesällä 1941. Harsosidettä sai käyttää 0,5 m potilasta kohti päivässä. Koko maassa käytettiin vuoden aikana 70 sm leveää sideharsoa noin kolme miljoonaa metriä ja paperisiteitä puoli miljoonaan metriä. Syyskuussa 1941 sideharso oli tyystin loppumassa. Kaikki käytetty oli pestävä. Sekin osa, mikä ei kelvannut käyttöön, oli otettava talteen. Marraskuussa 1941 paperilakanat tulivat käyttöön. Niitä käytettiin myös hotelleissa.

    kesällä 1943 oli puutetta hoitajattarien sukista. He saivat luvan olla ilman sukkia, mutta paljain jaloin ei saanut sairaalassa kulkea. Lottien oli lupa käyttää sairaanhoitajan pukua, kun omaa mallistoa ei ollut saatavissa. Puvun materiaalina oli kutistuva Tweed No 2. Ohjeena oli tilata puku no 40, jos käytti kokoa 38.

    Erikoisuuten voi mainita, että hoitohenkilökunnan tuli osallistua talkoisuun kuten siviilihenkilöidenkin. 20. Sotasairaalassa oli määräys asemasotavaiheen aikana 1943, jolloin toiminta oli rauhallista, että henkilökuntaan kuuluvien miesten tuli hakata halkoja 10 m3 ja naisten 3m3. Myös psykiatriset potilaat osallistuivat halonhakkuuseen. Vuonna 1943 Jaostosairaala II:n (Niuvanniemen sairaala) potilaiden saavutus oli 1000m3.

    Jatkosodan aikana sotasairaala ei kärsinyt lainkaan vaurioista. Kaupunkia pommitettiin vain kerran. Päivä oli 1.7.1941. Yksi pommeista osui erään väestönsuojan oviaukon eteen, jolloin useita kymmeniä lapsia ja aikuisia menehtyi ja haavoittui. Sotasairaalan henkilökunta muistaa päivän yhtenä traagisimmista.

 

20. Sotavammasairaala

 

    Rauhan tultua sotasairaalat lakkautettiin valtakunnallisella määräyksellä 1.12.1944 alkaen. Tähän mennessä 20. Sotasairaalan moni jaostosairaala oli jo sulkenut ovensa potilasvirtojen vähennyttyä. Lakkautuskäskyn astuessa voimaan maassa oli toiminnassa vielä 13 sairaalaa. 20. Sotasairaala oli yksi näistä. Koska vaikeasti vammautuneet ja

 

                                                                                                                                                        19

 

sairastuneet vaativat edelleen hoitoa ja kuntoutusta, sotasairaalat siirrettiin 1.12.44 alkaen puolustusvoimilta siviilihallinnon eli sisäasiainministeriöön kuuluvan lääkintöhallituksen alaisuuteeen ja nimettiin sotavammasairaaloiksi. Niinpä 20. Sotavammasairaala Kuopiossa jatkoi paikallisen sotasairaalan toimintaa tauotta sen tiloissa ja samalla henkilökunnalla:

-          Jaostosairaala I, Lääninsairaala. Sen toiminta jatkui 60-20-paikkaisena A-kirurgisena sairaalana ja päättyi syyskuun 1945 viimeisenä päivänä.

-          Jaostosairaala II, Niuvanniemen sairaala. Mielisairaspaikkoja oli sotavammasairaalalla 30-20 huhtikuun 1945 loppuun saakka.

-          Jaostosairaala III,  Tyttölyseo. Jaostosairaala jatkoi entisen laajuisena sisätautisairaalana helmikuun 1945 alkuun. Viimeiset potilaat siirrettiin Valkeisen koululle (Jaostosairaala XIV).

-          Jaostosairaala VI, Suonenjoen kunnalliskoti. Toiminta jatkui iho- ja sukupuolitautien sairaalana 17.12.45 saakka.

-          jaostosairaala VII, Leväsen kunnalliskoti. 90 B-kirurgisen potilaspaikan sairaalan toiminta lopetettiin joulukuun 1944 puolivälissä.

-          Jaostosairaala VIII, Siilinjärven Piirimielisairaala. 225 A-kirurgista paikkaa vähennettiin asteittain 100:ksi, kunnes toiminta lopetettiin 26.10.45. Hoidossa oli myös kurkkumätää sairastavia. Kirurgisen toiminnan päättyessä Valkeisen koulun potilaat siirtyivät Siilinjärvelle.

-          Jaostosairaala IX, Tarinaharjun parantola. Tubrekuloosipotilaiden paikkoja oli 100-85 lokakuun 1945 lopusta lakaen. Sotavammasairaalatoiminnan päätyttyä sotavammaploklinikka käytti parantolan potilaspaikkoja maksusitoumusten puitteissa.

-          Jaostosairaala XI, Kuuromykkäinkoulu. 100 potilaspaikan kulkutautisairaalatoiminta päättyi helmikuun 1945 ensimmäisenä päivänä. Kurkkumätää sairastavat siirrettiin osaksi Jaostosairaalaan VII ja osin siviilisairaaloihin.

-          Jaostosairaala XII, Suonenjoen maamies- ja Emäntäkoulu. Iho- ja sukupuolitautien paikkoja oli 200. Toiminta lakkautettiin joulukuun 1944 puolivälissä (17.12.44).

 

20

 

-          Jaostosairaala XIV, Valkeisen koulu. Sairaalassa oli alkuun 240 A-kirurgista, 30 KNK-tautien ja 30 silmätautien potilaspaikkaa. Yksikkö lakkautettiin 6.7.45 ja viimeiset potilaat siirrettiin Jaostosairaala VIII.

Sotavammasiaraalaan perustettiin myös uusia osastoja, jotka olivat::

-          Jaostosairaala XV, Tiurunniemen tuberkuloosiparantola. Parantola toimi 20. Sotavammasairaalan alaisuudessa 12.2.45 alkaen. Tuberkuloosipotilaiden sairaansijoja oli 100-80. Marraskuun 1945 alusta sotavammapoliklinikka käytti parantolaa maksusitoumusten puitteissa.

-          Kontioniemen tuberkuloosiparantola. Joensuun sotavammapoliklinikan lopetettua toimintansa sen potilaat siirtyivät 20. Sotavammasairaalan kirjoihin ja toiminta jatkui hoitomaksuperiaatteella lokakuun 1945 loppuun Kuopion sotavammapoliklinikan toimeksiannosta.

-          Runnin Kylpylaitos. 7.6.45 siirrettiin eri sotasairaaloista kahdeksisenkymmentä potilasta 20. Sotavammasairaalan kirjoihin ja heidät siirrettiin Runnin Kylpylaitokseen. Kolmen kuukauden kuluttua heidät kuitenkin palautettiin alkuperäisiin sairaaloihinsa.

    Sotavammasairaalan esikunnan käytössä koko sen toiminnan ajan oli Kuopion teknillinen Koulu. Tiloihin olivat sijoitettuina esikunnan keskustoimisto, keskusvarasto, muonavarasto ja hammaspoliklinikka. Sen toiminta päättyi 1.6.1945.

    20. Sotavammasairaala suljettiin 27.10.45. Siihen saakka jaostosairaaloista toimivat vain n:o VIII eli Siilinjärven Piirimielisairaala ja IX eli Tarinaharjun parantola.

    20. Sotavammasairaalassa hoidettujen potilaiden luku oli 6349. Heistä sotavammaisia oli 2203, sodan aikana sairastuneita 3807, paleltumavammaisia 13 ja loukkaantuneita 326. Valtaenemmistö potilaista oli tuberkuloottisia ja toiseksi pitkäaikaisista märkivistä haavoista kärsiviä. Näistä useimpien taustalla oli luumätä.

 

Kuopion Sotavammapoliklinikka

 

    Sotavammasairaalan aloittaessa toimintaansa sen poliklinikka jatkoi lääninsairaalan tiloissa olevan sotasairaalan poliklinikkatoimintaa 1.11.44 lähtien. Se siirtyi puolen vuoden kuluttu, 10.5.45, kuukauden ajaksi Valkeisen koululle (Jaostosairaala XIV) ja edelleen

 

                                                                                                                                                        21

 

Kuopion Teknilliselle Koululle kesäkuussa 1945 (25.6.45). Sen käytössä oli kaksi luokkahuonetta, kellarivarasto ja lisäksi piharakennus henkilökunnan majoitustiloina.

    Kun 20. Sotavammasairaala suljettiin 27.10.45, Kuopion Sotavammapoliklinikka muuttui itsenäiseksi yksiköksi kuun lopusta alkaen. Poliklinikan alaisuuteen jäi kolme tuberkuloosiparantolaa. Nämä olivat Tarinaharjun, Tiurunniemen ja Kontioniemen parantolat.

    Poliklinikan toiminta päättyi 31.1.47 ja tilat luovutettiin koulun omaan käyttöön helmikuun 1947 viimeisenä päivänä. Sotavammaisten kuntoutus jatkui SPR:n ja Sotainvaliidien Veljesliiton toimesta samoin kuin yhteiskunnan julkisen terveydenhuollon puitteissa. Puolustusvoimien omilla sairaaloilla ei ollut sotavammoihin nähden kuntoutusvelvoitetta.

 

Arvostettu 20. Sotasairaala

 

    20. Sotasairaala oli yksi maamme suurimmista sotasairaaloista. Se toimi ansiokkaasti haavoittuneiden ja sotasairaiden hyväksi. Keräämämme aineiston perusteella potilaiden samoin kuin henkilökunnan kokemukset sairaalsta olivat valtaosaltaan perin myönteisiä. On suurella kunnioituksella muistettava ja arvostettava 20. Sotasairaalan valtaisaa työpanosta, jonka suhteellisen harvalukuinenhenkilkunta vaikeissa ja osin puutteellisissakin olosuhteissa teki.

    Puutteista huolimatta sodanaikaisen sairaanhoidon tulokset olivat hyvät. 90 % haavoittuneista palasi rintamalle. Kuitenkin 90 000 veteraania joutui kantamaan eriasteisia vammoja koko loppuelämänsä.

    Sotasairaalan henkilökunnan mielialoja ja myötämielistä suhtautumista kuvaa seuraava episodi. Lääninsairaalan kirurgiset sairaanhoitajat olivat työskennelleet omalla sektorillaan raskaan paineen alla sotien ajan kuten sotasyyllisinä tuomittu valtakunnan korkein johto. Niinpä he hankkivat kookkaan kalakukon paikallisesta nimekkäästä leipomosta, jonka omistaja antoi tuotteensa ilmaiseksi, kun kuuli, minne se oli menossa, ja sen lisöksi kilon voita. Paketti lähetettiin tuomiotaan kärsiville heidän ensimmäiseksi uuden vuoden päiväkseen Helsingin lääninvankilaan rouva Gerda Rytin kautta. Hänen välityksellään tuli kiitoskirje, jonka teksti oli:

 

 

                                                                                                                                                        22

 

                      Kuopion Lääninsairaalan hoitajattaret

                      Lääninsairaala, Kuopio

 

                      Ystävällisistä Uuden vuoden toivotuksista ja niihin liittyneestä

                      erinomaisesta kalakukosta lausumme sydämelliset

                      kiitoksemme. Osoittamanne myötätunto on meitä

                      suuresti ilahduttanut. Toivomme Teille menestystä

                      tärkeässä työssänne ja reipasta isänmaallista

                      mieltä.

 

                                                                  Kunnioittavasti

                     

Lääninvankila,                                       Risto Ryti

Helsinki                             J.W. Rangel                      Edvin Linkomies

6.II.1946                            Henrik Ramsay                Väinö Tanner

                                            Tyko Reinikka                  T.M. Kivimäki

                                            (Allekirjoitukset ovat henkilökuntaiset.)

 

    Kiitoskirje oli osoitettu ”Lääninsairaalan hoitajattarille”, jolloin kirje meni ylihoitajalle. Hänen oli raportoitava luonnollisesti asiasta ylilääkäri Martti Hämäläistä. Perimätieto kertoo, että kun hänen oli pidettävä viran puolesta nuhdepuhuttelu asianosaisille hoitajattarille, hänen myötätuntonsa kaikesta huolimatta oli ollut täysin hoitajien puolella.

Alkuperäinen kirje on taltioitu Sotilasarkistoon.