Isomummosi jäi sivulla 24 haastattelematta. Tavallista on, että kun kerrot aikovasi tulla häntä jututtamaan, hän hätäilee: “Voe voe, ehhäm minä vanaha hatarapäene’ immeinen tok mittääm muista!” Eikä hän välttämättä olennaisia muistakaan, jos epämääräisesti vain pyydät häntä kertomaan kalkinkuljetuksista. Tee sen sijaan itsellesi tarkka kysymyslista, jossa on erityisesti sellaisia asioita, joita et usko mistään papereista löytyvän, mutta jotka isomummo olisi saattanut itse kokea tai kuulla isoisältään. Mutta mieti kysymykset saman tien leppoisiksi – ensin helpot – ja keskustelunomaisiksi. Jos näet rupeat hyvin virallisenoloisesti lukemaan paperista mummelille kirjakielellä teräviä kysymyksiä kuin television revolverihaastattelija, hän saattaa nopeasti sulkeutua kuoreensa. Etene siis rauhallisesti tähän tapaan:

- Millaista se oli pienen tytön päästä ukin mukaan lotjalle? 

- No näyttikö se Ukko-Eemeli itsekin tykkäävän työstään? 

- Minkälainen se kalkkilotja oikein oli? Miten pitkä? Entä miten leveä? Sanoikos Eemeli milloinkaan, paljonko kalkkia sopi?

- Oliko ruuma avonainen vai oliko siinä kansi? - Entäs se asuintila siinä, millä nimellä sitä sanottiin?

- Montako siihen ..pömpeliin.. sopi nukkumaan? 

- No oliko niin monta aina matkassa? 

- Ketäs tuttuja siinä olisi ollut apumiehinä? 

- Entäs keittäminen, oliko siinä pömpelissä hellaa? 

- Kalasopallako elivät vai läskisoossilla?

- Entäs se purje sitten, yksi mastohan siinä oli? Entäs montako purjetta? Minkälaisia? [Ota tässä kohtaa tarvittaessa paperi, ja luonnostelkaa yhdessä] 

- Pystyikö sillä lotjalla yhtään luovimaan vastatuuleen? 

- Mitenkähän se Ukko-Eemeli alun perin tuli ruvenneeksi niihin kalkinkuljetushommiin? 

- Oliko niillä jonkinlainen kontrahti siitä kuljetuksesta? 

- Ja kuka sen lotjan oikein omisti? 

- Tunsiko se Eemeli edes pääsevänsä palkoille?

- Milläs Eemelin joukko eli talvisaikaan?

   Ja niin edespäin. Tärkeää on, että koetat ensin saada kysymykset kiinnittymään johonkin konkreettiseen ja erityisesti jokapäiväiseen elämään ja tunnelmiin: niitähän ei yleensä paperilähde kerro. 

 No sitten isomummon luokse kasetti- tai diginauhurin kanssa! Muista aina etukäteen sanoa uudelle nauhalle haastateltavan henkilötiedot ja lopuksi sano vielä: “Haastateltava kertoo isoisänsä toiminnasta kalkkilotjan kuljettajana Rämsänvedellä; haastattelijana hänen tyttärentyttärenpoikansa Mikko Meikäläinen.” 

 Aina kannattaa käyttää mikrofonia, silloin ei seinistä kimmahteleva kaiku pääse häiritsevästi sotkemaan kertojan eli informantin puhetta – oman puheesi kaiut eivät ei haittaa. Istuta mummeli mukavasti lempituoliinsa, pane nauhuri viereesi pehmeälle alustalle ja kiinnitä mikrofoni rauhoittavasti puhellen mummelin rintapieleen. Napsauta sitten nauhuri päälle, varmistu, että se sekä pyörii että äänittää (!), ja vaikka tiedot itse sanominasi jo nauhalla ovat, aloita helpoimmalla kysymyksellä: 

– “Otetaanko tuohon koneeseen ensin nimet ja syntymäajat - ja syntymäpaikkakin saisi tulla”.

 Siitä se lähtee. Ole valppana koko ajan. Etene kysymyslistaasi rauhallisesti ja kiirehtimättä, mutta älä anna sen sitoa itseäsi. Jos mummeli tulee sanoneeksi jotain ihan odottamatonta, ole valmiina heti improvisoiduilla lisäkysymyksillä selvittämään se asia. Älä hermostu, jos hän välillä eksyy sivupoluille: perinteisen informantin tyyliin kuuluu erkaantua välillä juttunsa päälinjasta pitkillekin selittäville polvekkeille. Anna jutun soljua vaan, ja jos lipsutaan liian kauaksi, koeta mummelin henkeä vetäessä taas hyvin hienovaraisesti ohjata hänet päivän tekstiin.

 Älä näytä epäilevältä, vaikka informanttisi ilmiselvästi jossain kohti puhuu ihan silkkaa lööperiä, äläkä varsinkaan kiljaise epäilystäsi. Mikä juttu se näet semmoinen on, jota kertoja ei hiukan parantele! Heittele päin vastoin väliin pieniä myönteistä ihmetystä ilmaisevia sanoja: “Oho… oliko niin kova tuuli…” ja nauraa käkätä mummelin mukana: “… vai että päissään järveen putosivat!” ja murehdi toisessa kohdassa: “Olipas se surullinen tapaus!” Haastatteleminen, jos mikä, on myötäelämistä!

Tarkkaile koko ajan nauhuria, että osaat kääntää kasetin ajoissa. Pidä silmällä myös haastateltavaa äläkä päästä häntä väsähtämään, vaan ehdota kahvitaukoa tai peräti kehua retostele, että tässähän juttua tuntuu riittävän toisellekin päivälle. Siinä vaiheessa isomummosi jo itsekin ällistelee, miten paljon hän kuitenkin muistaa – kun hyvin kysytään. Ja huomenna hän saattaa olla kahta innostuneempi, jopa muistaa ihan uusia yksityiskohtia. Usein käy niin, että haastateltava vielä päivien perästä soittaa ja sanoo unohtaneensa “oikein tärkeän asian”. Jos on laaja kokonaisuus kysymyksessä, käy vielä hänen luonaan: samalla saattaa tulla paljonkin uutta juttua; pienemmät lisää itse nauhan loppuun.

Äänite, jonka sisällystä ei tarkkaan tiedetä, on tutkimukselle yhtä arvokas kuin jos sille olisi tallennettu Simon rotestilaulu. Sen vuoksi vähin, mitä nauhalle pitää tehdä, on kelata se alkuun, nollata laskuri ja ruveta kuuntelemaan tietokone valmiina. Aina kun uusi asia tulee esille, laskurin lukema ja asia muistiin! Tee listasta sellainen, että voit yhden kappaleen vaikka pienennettynä sijoittaa kasetin kannen alle näkyviin.

Vielä parempi olisi, jos olisi mahdollista kokonaan kirjoittaa juttu tekstiksi eli litteroida se. Silloin se olisi paperina ja digitaalimuodossa varmasti muidenkin käytettävänä. Iso urakka se on, ja varsinkin murteen oikein kirjoittaminen on työlästä, ellei murretta itse hallitse. Litteroidessa pitää tekstin joukkoon sulkuihin lisätä haastattelutilanteesta kertovia huomautuksia: (nauraa), (pyyhkii kyyneleitä), (hihittää), (vaipuu ajatuksiinsa).

Haastattelukasetti, korppu, romppu tai paperi: toimita siitä jäljennös lopulta aina joihinkin muistitietokokoelmiin. Ainakin oma maakuntamuseo tai -kirjasto sen ansaitsevat, ja arvoisessaan paikassa isoisoäitisi muistitieto on, jos toimitat sen Kansanrunousarkistoon. Internet-osoitehan on http://www.finlit.fi/kra: siitä saat yhteystiedot ja voit kysyä, millaisena arkisto muistelot haluaa.